Olen viime aikoin miettinyt paljon ahneutta. Ahneutta suhteessa ihan kaikkeen, lapsettomuuteenkin. Miksi pitäisi aina saada kaikkea? Miksi pitää aina saada jotain enemmän? Tätä on ihmisten ilmeisesti vaikea myöntää, että ahneus on ihmisen perusominaisuus. Ilmeisesti periytyy jostain kivikaudelta, kuten kaikki muutkin ihmisen hyvät ja pahat ominaisuudet. Siihen aikaan on ollut pakko olla ahne, että on saanut elantonsa, tarvittavan ruokansa. Mutta ilmeisesti tämä on "hieman" räjähtänyt käsistä, koskapa nykyajan kulutusyhteiskunnassa ihmisarvokin alkaa määrittyä kuluttamisen kautta ja ihmiset ostavat paljon kaikkea sinänsä turhaa. Aika surullista oikeastaan. Kauhulla kuuntelen ihmisiä, joilla ei ikinä ole mikään asia hyvin, vaan lisää rahaa pitäisi saada. Lisää sitä ja tätä. Vaikka ihmisellä on lapset, omakotitalo, työ ja mies, miehellä hyväpalkkainen työ, se ei ilmeisesti riitä. Menkää ihmiset itseenne. Onneksi kriisi on aina uusi mahdollisuus.

Mutta siihen, ahneuteen, kulminoituu oikeastaan koko ihmisen elämä. Lapsena pitää saada leluja, osaksi jotta voi näyttää kavereille, että mullapas onkin tällainen. Sitten pitää menestyä koulussa ja opinnoissa, jotta saa työpaikan, jotta voi saada rahaa, jotta voi ostaa kaikenlaista turhanpäivästä tavaraa. Tähän voi tietysti kommentoida, että elääksemmehän me teemme työtä, mutta emme enää. Elintason kasvun myötä työtä tehdään paljon sen muun takia, tv:n, auton, paremman asunnon jne.

Minä olen muka aina pitänyt itseäni ei-materialistisena, mutta viime aikoina, viime vuosina, olen huomannut, että olen aika materialisti. Haluaisin omakotitalon ja sisustaa sitä (ei niin fiksua rahanmenon ja kulutuksen kannalta), tykkään Arabian astioista ja ostaa itselleni kirjoja, levyjä, välillä vaatteitakin. Mitäpä muuta tuokaan on kuin materialistista. Huomaan muistelevani välillä opiskeluaikoja, kun ei oikeastaan kaivannut mitään lisää. Ruokaa oli, kavereita oli, menoja oli, tekemistä oli. Mikä normaaliin ihmiseen iskee valmistumisen ja töihin pääsyn jälkeen? Mitä minun elämästä puuttuu, että pitää korviketoimintana ihastua tavaroihin?

Tottakai elämästäni puuttuu lapsi, ja luultavasti se puuttuu elämästäni koko loppuelämäni, mutta ei se materialistisuus ja ahneus voi johtua siitä. Kai se johtuu jostain omasta kauneudenkaipuusta sekä vähän siitä, että voi näyttää muille, että ainakin ihan vähän olen menestynyt. Tuosta ajatusmallista haluaisin kyllä kokonaan eroon. Minulle on kyllä ihan yksi hailee, millaisella autolla ajan, monesti myös mitä minulla on päälläni; miksi minun pitäisi siis välittää muutenkaan siitä, mitä muut ajattelevat?

Miksi pitää menestyä? Miksi pitää kuluttaa mahdollisimman paljon? Miksi talouden pitää kasvaa niin paljon kuin sen pitäisi? Miksi pitää hankkia lapsia? Miksi, miksi, miksi? Olen huomannut, että tärkein kysymys on miksi. Haluan kyseenalaistaa kaiken, minkä vain voin. Ei voi olla totta, että ainoastaan tällainen nykyisenlainen maailma on mahdollinen, tai hyvä. Toisenlaisen maailman on pakko olla mahdollinen, onhan ihmisellä vapaa tahto ja asiat voivat tapahtua monella tavalla. En voi enkä halua uskoa, että ihmisten eriarvoistuminen on hyvä asia. En voi uskoa, että vain talouskasvu takaa ihmisille työpaikat. En en en.